Elämä on viime vuosina ollut sellaista myllerrystä että ei ole ihmekään että olen tässä pisteessä. Kaiken lisäksi ei ole ollut aikaa pohtia asioita vaan on ollut pakko painaa eteenpäin, jos ei muuten niin hampaat irvessä. Tällä hetkellä suurin yksittäinen kuormitustekijä on työni. Sinänsä hyvä, sillä sieltä voi olla edes hetken pois. Lähetteen lisäksi sain myös pari viikkoa sairaslomaa. Kun kerroin saikusta esimiehelleni, hän totesi että lepää nyt rauhassa, vie lapset hoitoon jne. mutta ei sairasloma ole ratkaisu kun täällä ne työt sinua odottavat. Niinpä. Eihän niitä kukaan muu tee. Pomo kuitenkin lupasi miettiä miten tilannettani voitaisiin helpottaa. Saa kyllä aikamoisia taikakeinoja keksiä... Työkaveri pisti äsken viestiä, "toivottavasti voit sairastaa rauhassa mutta tässä olisi lista asioista joille täytyy tehdä jotain kunhan palaat". Aargh. Meillä on ollut töissä iso vaihtuvuus viime vuosina enkä yhtään ihmettele sitä. Ylemmällä tasolla syyt on ymmärretty ja helpotusta on tullut ja on edelleen luvassa mutta eihän se auta kun ruohonjuuritasolla lykätään koko ajan enemmän tehtävää kun on "paremmin aikaa ja mahdollisuuksia"... Moni varmaan ymmärtäisi ja muuttaisi suhtautumistaan jos kertoisin missä mennään mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu paremmalta olla hiljaa, koska joukossa on myös niitä joiden suhtautuminen muuttuisi väärään suuntaan. Parempi vain vedota kiireisiin ja jonoihin kuin pinnan katkeamiseen. Jos joku miettiin miksi ihmeessä olen vielä tuolla töissä niin siksi etten tällä hetkellä jaksa ajatellakaan sitä että alkaisin hakemaan uusia töitä. 

Ps. Ensimmäiseen postaukseen liittyen. Kauheat toiveet olen ladannut polin suuntaan. Jos työntekijä onkin joku kääkkä joka ei ymmärrä mistään mitään? Mitä ihmettä sitten teen? Kela tietenkin korvaa terapioita, mutta en tiedä tarkemmin millä kriteereillä. Ja lähin yksityinen terapauttikin taitaa olla aika kaukana täältä "onnelasta".