Loppuviikko oli jo helpompi. Keskiviikko on näköjään väsymyksen kannalta pahin. Meinaan nukahtaa seisaalleni ja tiedän että on pakko jaksaa vielä kaksi päivää. Työviikko sujui itse asiassa ihan kivasti. Ehdin ajoissa melkein joka paikkaan ja keksin ainakin välillä jotain järkevääkin sanottavaa. Sain alkuun keväästä asti painaneiden rästitöiden purkamisen. Sovitin alustavasti sovitut jutut loppuvuoden kalenteriin ilman väkivaltaa, poissaolosta huolimatta. Uusia en aio aloittaa enää tämän vuoden puolella. Vaikka siitä tuleekin sanomista. 

Päätin, etten tee enempää kuin jaksan. En juokse seitsemään paikkaan päivän aikana. En aloita jokaista aamua kahdeksalta. Lähden aikaisemmin pois jos siltä tuntuu. Teen vanhat jutut valmiiksi ennen kuin aloitan uusia. Jos olen pois, raivaan kalenteriin tilaa enkä tunge tapaamisia olemattomiin väleihin. Tähän kaikkeen on esimiehen lupa: "parempi että olet töissä ja teet sen minkä jaksat kuin että jäät kokonaan pois". Tajuan toki että hän ajattelee asiaa työnantajan näkökulmasta mutta helpottaa tuo kuitenkin.