Tämän viikon tiistaina sattui yksi yllättävä (eikä niin mukava) asia, jonka selvittelyyn on kulunut monta päivää. Voimavarani eivät yksinkertaisesti riitä tällaiseen. Ensin tuli totaalisen avuton olo, "mitä ihmettä teen". Kotona tuli itku (ja mies sai taas ihmetellä). Ensimmäinen yö meni asioita miettiessä ja sen seuraukset tuntuvat edelleen, hyvä etten nukahda seisaalleen. Ei enää muita yllätyksiä, kiitos!  

Reunalla siis keikutaan. Tai pikemminkin pidetään kynsin hampain kiinni viimeisestä oljenkorresta.